Ajankohtaiset tapahtumat, esitykset & joogat

Filtering by: “yinjooga”

Syvän levon Sunnuntai - elokuun miniretriitti
Aug
28

Syvän levon Sunnuntai - elokuun miniretriitti

Syvän Levon Sunnuntai - elokuun Grounding Yin® -miniretriitillää yinjoogan palauttaviin, restoratiivisiin asanoihin yhdistetään kehon akupisteiden painelua sekä syvärentouttavaa jooganidraa, “joogin unta”. Kiinalaisen lääketieteen mukaisesti loppukesän elementti on tasapainottava, harmoninen maa. Monin puolin maadoittavassa illassa keskitymme erityisesti ruuansulatuksen tukemiseen, yläkehon ja kurkun alueen rentouttamiseen. Joogan lisäksi selkeytämme alkusyksyn suuntaviivoja itsellemme luovan kirjoittamisen keinoin ja nautimme merellisen Armonian aalloista, teestä ja rauhasta.

Syvän Levon Sunnuntai -miniretriitille sopii 5 osallistujaa. Investointisi miniretriittiin on 33€.

 
View Event →
 
Hibiscus kuvitus anni pellikka pinkki.png
 

"Annin ohjauksessa saa levätä, sillä Anni huolehtii siitä, että asiat sujuvat. Annilla on äärimmäisen hieno taito lukea tilanteita ja tuntuu, että hän huomaisi aina, jos yliyritän tai pusken ja muistuttaa tällöin lempeydestä. Anni antaa tilan levolle, itsensä tutkimiselle ja voimistumiselle. ❤️”

– Yin- keitaille osallistuja